Marc ”Spud” Bartley
Jo klassikoksi nousseiden vetoremmien kehittäjä Marc ”SPUD” Barcley haastattelu vuodelta 2005…
Inspiraatiota ja rautaa – lue tarinat, vinkit ja asiantuntijasisällöt treenin ytimestä.
Jo klassikoksi nousseiden vetoremmien kehittäjä Marc ”SPUD” Barcley haastattelu vuodelta 2005…
Suomalaiset 300 kilon penkkipunnerrukset kautta aikain.
Voimamiesten ja –naisten suurin kansainvälinen tapahtuma, Official Strongman käytiin viime viikonvaihteessa Raleighissa, Pohjois-Carolinassa. Kolmipäiväinen tapahtuma koostuu yhdeksästä eri kisasta. Naisilla on avoimen luokan kilpailun kisan lisäksi 64kg
Ongelmien ratkaisu, osa 1 – Jalkakyykky Moni nostaja kertoo parantaneensa tulostaan reilusti muutaman kuukauden ohjelmalla. Joskus mainostetaan kehityksen olevan seurausta ihmeitä tekevästä ”treenisysteemistä”, joskus taas
Mikäli kilpailet vain 1-2 kertaa vuodessa nousee esille kysymys mitä tehdä loput 20-30 viikkoa. Aivan turhaan ”off seasoniksi” nimitetty ajanjakso nousee ratkaisevaan osaan. Kumpi nostaa enemmän, 52 vai 25 viikkoa treenannut ?
Markkinoiden tehokkain erikoistanko kaikkeen painoharjoitteluun ! sopii voimatelineisiin, tavallisiin kyykkytelineisiin ja monoliftiin helppo käyttää perinteisessä kyykkytelineessä valmistettu 40mm akselista – ei painorajoituksia kestävä ja
WESTSIDE Seminaarit 2019 2019 Seminaarit – Haastajat tulevat ja menevät mutta WESTSIDE kestää. Haluatko tietää miksi ja miten ja mitä hyödyt siitä omassa harjoittelussasi tai ohjatessasi
Off Season, osa 2: Irrottele monipuolisesti Plyometriset harjoitukset, kuten hypyt ja heitot tuovat vaihtelua harjoitteluun. Loikkien sijasta kokeile hyppyjä korokkeille, joko lisäpainojen kanssa tai ilman.
Saken 10v sitten kirjoittama juttu lankkupenkistä joka on vieläkin ajankohtainen.
Anna tietosi liittyäksesi ilmaiseksi etuklubiimme niin annamme sinulle heti lahjaksi –10% ALE-koodin ostoksiasi varten. Saat jatkossa monia muitakin etuja täysin ilmaiseksi.
"*" näyttää pakolliset kentät