Westside Barbell – erikoistuminen maastanostoon, osa 2

oiset sanovat että Westsidella ei osata maastanostoa lainkaan. Vuosituhannen alussa klubin jäsenistä seitsemän on kuitenkin vetänyt 800 paunaa tai enemmän. Tänä päivänä odotetaan kuka on kahdeskymmenes 800 paunan vetäjä. Vertailun vuoksi mainittakoon että

Kun ei irtoa, vedon vaikea irrotus.

Tiedän että monella pervolla oli jo kova housuissa,kun alkoi lukemaan otsikkoa.Siellä toivottiin minun avautumista intiimeistä ongelmista.Kuitenkin tuotan nyt pettymyksen ja käsittelen hiukan usein toistuvaa ongelmaa,eli maastavedon irrotusta.Erikoisesti

Westside Barbell – erikoistuminen maastanostoon

Toiset sanovat vieläkin että Westsidella ei osata maastanostoa lainkaan. Klubin jäsenistä yli 20 on kuitenkin vetänyt 800 paunaa tai enemmän. TOP 10 pistetilastoon ei mahdu Matt Smith 386 kilon nostolla superraskaaseen sarjaan. Mikään muu klubi USA:ssa pä

Off season, osa 6

Mikäli kilpailet vain 1-2 kertaa vuodessa nousee esille kysymys mitä tehdä loput 20-30 viikkoa. Aivan turhaan ”off seasoniksi” nimitetty ajanjakso nousee ratkaisevaan osaan. Kumpi nostaa enemmän, 52 vai 25 viikkoa treenannut ?

Ongelmien ratkaisu, osa 3 – Maastanosto

Ongelmien ratkaisu – Maastanosto Maastanosto on raa`an voiman kuningaslaji ja noussut suosioon viime vuosina raw voimanoston ja voimamieskisojen suosion kasvun myötä. Se mittaa maksimaalista fyysistä suorituskykyä paremmin kuin mikään muu nosto. Englanninkielinen nimi, The Deadlift kertoo kaiken. Joko elät kilpailun mukana loppuun saakka tai kuolet siinä vaiheessa kun tanko lasketaan lattialle. Kehitys voi olla jumissa … Lue lisää

Off Season, osa 5

Mikäli kilpailet vain 1-2 kertaa vuodessa nousee esille kysymys mitä tehdä loput 20-30 viikkoa. Aivan turhaan ”off seasoniksi” nimitetty ajanjakso nousee ratkaisevaan osaan. Kumpi nostaa enemmän, 52 vai 25 viikkoa treenannut ?

Oikeaoppinen nostotekniikka, osa 4

LEVEÄN MAASTANOSTON TEKNIIKKA Suomalaiset ovat perinteisesti olleet vetokansaa. Veli Kumpuniemi, Aarre Käpylä, Janne Toivanen ja Ismo Lappi ovat edelleen tunnettuja nimiä kansainvälisissä voimailupiireissä. Leveän vedon tekniikan harjoittelu on haastavaa, mutta useimmille palkitsevaa. Leveässä vedossa kuormittuvat erityisesti lantio ja reisilihakset. Selän kuormitus jää vähäisemmälle kuin kapeassa vedossa. Leveässä vedossa suosittelemme korkeintaan 5-6 toiston sarjoja. Pidemmät sarjat … Lue lisää

Oikeaoppinen nostotekniikka, osa 3

KAPEAN MAASTANOSTON TEKNIIKKA Aloittelijan kannattaa opetella poikkeuksetta kapea veto ensin. Se on teknisesti helpompi tekniikka ja sen harjoittelu tuo lihaa sopivasti oikeisiin paikkoihin. Kapea veto tai sen variaatio kannattaa säilyttää aina ohjelmassa, vaikka joskus siirtyisitkin leveään tekniikkaan. Kapeassa vedossa tärkeimmät työskentelevät lihakset ovat selkä, reidet ja pakarat. Sormien ja kyynärvarsien puristusvoima tulevat myös korostetusti esille. … Lue lisää

Pitäisikö sumo-tyyli kieltää ?

Sumo vai ei ? Kysymys nousi amerikkalaisten toimesta ensimmäisen kerran esille jo -70 luvun lopulla ja oli pari kertaa tapetilla kiivaan keskustelun siivittämänä. asia ratkesi vasta kun japanilaiset ja muutama muu maa uhkasi kävellä ulos IPF:stä. Demokratiaan voi ottaa kantaa niinkin että tuolloin lähes 3/4 osanottajista tuli Iso-Britanniasta ja USA:sta. Voimamiehet ottivat asiaan kantaa kieltämällä … Lue lisää

Rinnalleveto ja maastanosto

Rinnalleveto – yleisvoimaharjoite Tavoitteena näiden artikkelien mm. täyskyykky ja rinnalleveto tarkastelussa on tuoda esille sellaisia harvemmin biomekaniikkaan ja anatomiaan perustuvia asioita joita ei yleensä valmennusoppaissa käsitellä. Valmentajan tulee hallita voimaharjoittelussa käytettyjen harjoitteiden biomekaniikan ja anatomian perusteet sekä voimaharjoitteiden suoritustekniikka. Rinnalleveto on erinomainen harjoite kehittämään useimpien urheilulajien lajisuorituksessa käytettävien lonkan- ja jalkojen nivelkulmien räjähtävää voimantuottoa. Tehokas … Lue lisää